Varokaa puheitanne

Ajankohtainen sitaatti vaalirahoituskohun paljastajille:

"V. Lucu. Sijtä / joca häpiällisesti puhu Cuningasta / eli Hänen ja Waldacunnan Neuwonandajita wastan.

1.§. Joca häpiällisesti puhu, eli kirjoitta, jotakin Cuningasta, eli Trotningita, eli sitä wastan, cuin Seurajaxi hallituxesa selitetty on; sen pää pitä poislyötämän.

2.§. Joca soima Cuningan ja Waldacunnan Neuwonandaille, yhdelle eli usiammalle, wiran tähden, sitä cuin heidän cunnians päälle käy, ja ei woi sitä todexi täyttä; olcon myös hengens rickonut. Jos jocu puhu, eli kirjoittaa heistä, sitä cuin muutoin häwäisewäinen on, wirasa ja wiran tähden; rucoilcon julkisesti andexi, ja wetäkön sackoa wijsisata talaria."

Laki 1734.

via Leena Mitvitin kommenttipalstalla.

International Institute of Social History

Historian akateemisista instituutioista merkittävimpiin nettivaikuttajiin kuuluu International Institute of Social History. Amsterdamissa sijaitsevan instituutti on ollut e-aineiston julkaisemissa eturivissä alun pitäen. Jos suomalaiset haluavat ottaa esimerkkiä jostakin, olkoon IISH sellainen.

IISH:n kokoelmat ovat kohtuullisen laajat ja hyvin järjestettyjä. Kokoelmiin kuuluu arkisto, kirjasto ja audiovisuaalista materiaalia, joiden painopiste on yhteiskunnallisissa ja "emansipatorisissa" liikkeissä. Sillä on hallussaan yli miljoona painettua teosta ja vastaava määrä audiovisuaalista aineistoa.

Katalogit, indeksit arkistosta ja kuva- sekä äänikokoelmista ovat tietysti saatavilla kuten dokumentaatiokokoelmakin, joka on järjestetty maittain / alueittain.

Tämän hetken annista nostettakoon esille virtuaalinäyttely vuoden 1968 tapahtumista.

Konfutse kunniaan

Konfutse (685 - 758) on palannut Kiinassa kunniaan. Pohjois-Kiinan tasangon itäosassa sijaitsevaan Shandongin (suom. vuorista itään) provinssiin rakennetaan kokonainen kulttuurikaupunki, jonka laajuudeksi on kerrottu 300 neliökilometriä. Kaupunki pyhitetään sekä kiinalaisen kulttuurin saavutuksille ja merkkihenkilöille, joista keskeisimmäksi nousee Konfutse, joka oli kotoisin Shandongin alueelta. Shandong on nykyisen Kiinan rikkaimpia alueita.

Vielä kulttuurivallankumouksen aikaan yli 2500 vuotta sitten elänyt filosofi oli enemmän kulttuuri-imperialismin edustaja kuin sellainen rauhoittava hahmo, jonka nyky-Kiinan johto hänessä näkee. Alueelle on jo päätetty rakentaa suuri muistorakennus Konfutselle ja monia monumentteja muille historian merkkihenkilöille. Tarkempi suunnitelma on luvassa ensi viikolla. Jättimäisen rakennustyön on suunniteltu alkavan vuonna 2010.

Asiaa ajaa Jiangsun provinssista syntyisin oleva, nykyisin Pekingissä toimiva poliitikko Xu Jialu, jolla on ollut merkittäviä asemia Kiinan parlamentissa eli kansankongressissa. Ennen poliitikkouraansa hän on toiminut Kiinan kirjallisuuden professorina Beijingin yliopistossa ja tunnustettu klassisen kiinan auktoriteetti. Hän on ollut myös Kiinan standardikielen kehittämisen keskeinen hahmo jo 1990-luvulta lähtien.

Kulttuuriasioiden spesialistina Xu Jialu on saanut keskeisen roolin myös Pekingin olympialaisten taustavoimana. Hänet tunnetaan myös uusien tekijänoikeuksien kiinalaisena spesialistina.

Urho Kekkosesta radiossa

Urho Kekkosen hahmon tunteminen kuuluu Suomessa historialliseen yleissivistykseen. Hän oli Suomen presidenttinä vuodesta 1956-1981 [vaikka linkattu Wikipedia-artikkeli hänelle suo olemattoman ylimääräisen vuoden tässä tehtävässä], mutta luettiin poliittisesti merkittävien henkilöiden joukkoon jo parikymmentä vuotta ennen sitä.

Tänään Radio Suomessa on kuunneltavissa YLE:n teemailta, joka on otsikoitu Kysykää Urho Kekkosesta!

"Mitä olet aina halunnut tietää Urho Kekkosen poliittisesta elämästä? Sankari, konna, valtiomies, agentti, näkijä, takinkääntäjä...???", hehkuttaa mainos kysymysmerkeillä. Jukka Kuosmanen on tuonut studioon on kolme poliittisen historian miestohtoria Mikko Majander, Kimmo Rentola ja Timo Soikkanen, joiden repertuaari kyllä riittää vastaamaan katsojien kinkkisempiinkin kysymyksiin. Helsingin yliopiston poliittisessa historiassa pitkään aiemmin työskennellyt Mikko Majander kirjoittaa paraikaa SDP:n historiaa, Kimmo Rentola on Turun poliittisen historian professori ja kansainvälisesti tunnettu kylmän sodan tutkija. Timo Soikkanen tunnetaan parhaiten ehkä ulkoministeriön historiastaan ja hänkin on toiminut professorina Turun poliittisessa historiassa.

Kannattaa varmaankin avata radio illan alussa: Kysymyksiä, vastauksia ja keskustelua UKK:n politiikan kaikista puolista sunnuntaina 21.10. alkaen kello 18.06 tai 18.07 riippuen siitä, mitä mainospuffin riviä uskoo.

Kirjallinen näkemys Yhdysvaltoihin

Lukuohjelma, jonka avulla voi tutustua Yhdysvaltoihin. Ehdottakaa täydennyksiä.

Agee, James: A Death in the Family
Kertomus menestyksestä ja sydämen särkymisestä nuoren isän kuoleman jälkeen.

Anderson, Sherwood: Winesburg, Ohio
Keskilännen pikkukaupungin elämästä kertova novellikokoelma.

Baldwin, James: Go Tell It On the Mountain
Puolielämäkerrallinen romaani 14-vuotiaan mutan pojan uskonnollisesta kääntymyksestä.

Bellamy, Edward: Looking Backward: 2000-1887
Vuonna 1887 kiroitettu tarina nuoresta miehestä joka matkustaa ajassa utooppiseen vuoteen 2000, missä taloudellinen turvallisuus ja terve moraaliympäristö ovat vähentäneet rikollisuutta,

Bellow, Saul: Seize the Day
Poika heittelehtii vihan ja rakkauden tunteissa arvotonta isäänsä kohtaan.

Bradbury, Ray: Fahrenheit 451
Kun lukeminen on rikos ja palomiehet polttavat kirjoja tulevaisuuden yhteiskunnassa.

Cather, Willa: My Antonia
Maahanmuuttajat yrittävät sopeutua Nebraskan preerioilla.

Chopin, Kate: The Awakening
Kertomus neworleansilaisesta naisesta, joka hylkää miehensä ja lapsensa etsiäkseen rakkautta ja itseymmärtämystä.

Clark, Walter Van Tilburg: The Ox-Bow Incident
Ryhmä kansalaisia huomaa, että karjatilalliset ovat murhanneet yhden heistä. He perustavat laittoman toimintaryhmän, etsivät murhaajat ja lynkkaavat syylliset.

Cormier, Robert: The Chocolate War
Jerry haastaa koulun valtarakenteet kieltäytymällä myymästä suklaata varojenkerääjälle.

Crane, Stephen: The Red Badge of Courage
Henry Flaming liittyy Yhdysvaltojen sisällissodassa rmeijaan romanttisten taistelukäsitystensä vuoksi, mutta joutuu kohtaamaan uuden maailman taistelussa.

Dorris, Michael: A Yellow Raft in Blue Water
Amerikkalaisen alkuperäisväestön naiset etsivät identiteettiään ja rakkautta kolmen sukupolven ajan.

Ellison, Ralph: Invisible Man
Musta mies etsii itseään niin yksilönä kuin myös rotunsa ja yhteiskuntansa jäsenenä.

Faulkner, William: As I Lay Dying
Bundrenin perhe ottaa haltuunsa Addien, vaimon ja äidin, ruumiin julman koomiselle matkalle.

Fitzgerald, F. Scott: The Great Gatsby
Nuori mies korruptoi itsensä ja amerikkalaisen unelman saavuttaakseen uudelleen menetetyn rakkauden.

Gaines, Ernest: The Autobiography of Miss Jane Pittman
Sadan vuoden elämänsä aikana neiti Jane Pittman kokee kaiken orjuudesta kansalaisoikeustaisteluun.

Hawthorne, Nathaniel: The Scarlet Letter
Kevytkenkäinen puritaanivaimo yrittää pitää aviottoman lapsen isän identiteetin salassa.

Heller, Joseph: Catch-22
Rehevä komedia Italiaan sijoitetuista amerikkalaisista toisen maailmansodan pommittajista, jotka yrittävät vältellä vaarallisia pommituslentoja.

Hemingway, Ernest: A Farewell to Arms
Ensimmäisen maailmansodan aikana amerikkalainen luutnantti karkaa häntä hoitavan naisen luo.

Hurston, Zora Neale: Their Eyes Were Watching God
Janie kokeilee monia rooleja etsissään todellista minäänsä.

Kesey, Ken: One Flew Over the Cuckoo's Nest
Romaani valtataistelusta ylihoitajan ja potilaan välillä mielisairaalassa.

Lee, Harper: To Kill a Mockingbird
Lakimies Atticus Finch puolustaa afroamerikkalaista valkoisen naisen raiskauksesta syytettyä miestä pienessä kaupungissa Alabamassa, mikä osoittautuu kohtalokkaaksi hänelle ja hänen lapsilleen.

Lewis, Sinclair: Main Street
Nuori tohtorin vaimo yrittää poistaa sen rumuuden, tylsyyden ja tietämättömyyden, mikä on aina läsnä Minnesotassa Gopher Prairiessa.

London, Jack: Call of the Wild
Buck on uskollinen lemmikki kunnes julmat miehet tekevät hänestä raatajan etsiessään kultaa Klondikesta.

McCullers, Carson: The Member of the Wedding
Nuori tyttö Etelästä on päättänyt olla kolmas pyörä häämatkalla vaikka kaikki hänen ystävänsä ja perhe yrittävät neuvoa toisin.

Melville, Herman: Moby-Dick
Moniulotteinen romaani hullun merikapteenin missiosta pyydystää Valkoinen valas.

Morrison, Toni: Sula
Kahden naisen elämänikäinen ystävyys vaarantuu, kun toinen saa toisen aviomiehen hylkäämään vaimonsa.

O'Connor, Flannery: A Good Man is Hard to Find
Yhteiskunnallinen tietoisuus, groteski ja tarve uskoon luonnehtivat kertomuksia nykyhetken Etelässä.

Parks, Gordon: The Learning Tree
Tarina mustasta perheestä pienessä Kansasin kaupungissa 1920-luvulla.

Plath, Sylvia: The Bell Jar
Sydäntäsärkevä kertomus lahjakkaan nuoren naisen vajoamisesta hulluuteen.

Potok, Chaim: The Chosen
Kahden juutalaispojan - toinen hasadi, toinen ortodoksi - ystävystyvät baseballkentällä eikä erilaiset taustat ja uskomukset saa heitä erilleen.

Salinger, J.D.: The Catcher in the Rye
Koulupudokas hylkää "väärän kuvan", jonka hän uskoo kaikkien muiden omaksuneen häntä kohtaan.

Sinclair, Upton: The Jungle
Chicagon teurastamoiden kauhistuttavat olosuhteet paljastava romaani 1900-luvun alusta.

Steinbeck, John: The Grapes of Wrath
Vuokraviljelijöiden epätoivoinen pako Oklahomasta Suuren Laman aikana.

Stowe, Harriet Beecher: Uncle Tom's Cabin
Kansakuntaa vavisuttanut klassinen tarina orjajärjestelmästä.

Twain, Mark: The Adventures of Huckleberry Finn
Huck matkustaa karanneen orjan Jimin kanssa alas Mississippiä etsiäkseen vapautta.

Vonnegut, Kurt: Slaughterhouse-Five
New Yorkin osavaltiosta kooisin oleva Billy Pilmgrim sukkuloi toisen maailmansodan lopun Dresdenin ja Tralfamadoren planeetan ylellisen eläintarhan välillä.

Walker, Alice: The Color Purple
Nuori nainen ajattelee itseään omaisuutena ennen kuin toinen nainen opettaa hänet arvostamaan itseään.

Wells, H.G.: The Time Machine
Tieteentekijä keksii koneen, joka voi viedä hänet tulevaisuuteen.

Welty, Eudora: Thirteen Stories
Kokoelma novelleja syvän Etelän ihmisistä ja heidän elämästään.

Wolfe, Thomas: Look Homeward, Angel
Romaani kuvaa nuoren Eugenen tuloa mieheksi ja hänen intohimoaan kokea elämässä uusia asioita.

Wright, Richard: Native Son
Chicagon slummeista kotoisin oleva Bigger Thomas kapinoi vihamielistä yhteiskuntaa vastaan tekemällä kaksi murhaa.

Lähde: Arrowheadin kirjastot. Suomennos Sediksen. Osa kirjoista on myös suomennettu.

British Library tarjoaa tänään

British Libraryn sivusto Turning the Pages on uusiutunut ja sen on samalla saanut uuden nimen Turning the Pages 2.0™. Nyt pohjalla on Microsoftin Vista käyttöjärjestelmä, mutta se toimii myös Windows XP:llä, johon on asennettu .net3 framework.

Sivusto käyttää Adoben sivuilta ladattavissa olevaa Shockwaven plug-in lisuketta, jonka avulla sivun vaihtaminen vaikuttaa aivan tavallisen kirjan sivujen kääntämiseltä. Popupit pitää tällöin sallia omalla tietokoneella.

Tarjolla on tänään (4.9.07) seuraavaa aineistoa:

LISBON HEBREW BIBLE: Survivor of 15th-century Jewish culture

BAYBARS' MAGNIFICENT QUR'AN: Epitome of sumptuous Arabic calligraphy

BIBLE FROM ETHIOPIA: Commissioned by Emperor Iyasu in around 1700

MASTERPIECE OF THE RENAISSANCE: Beautiful images from the Sforza Hours

JANE AUSTEN'S EARLY WORK: The History of England in her own hand

FIRST ATLAS OF EUROPE: Compiled by Mercator in the 1570s

OUTSTANDING 15TH-CENTURY CHURCH BOOK: The wonderful, and weighty, Sherborne Missal

CLASSIC OF BOTANICAL ILLUSTRATION: Elizabeth Blackwell's remarkable Herbal

BLAKE'S NOTEBOOK: Sketches and poems, including 'The Tyger'

PINNACLE OF ANGLO-SAXON ART: The priceless Lindisfarne Gospels

THE OLDEST PRINTED 'BOOK': View the Diamond Sutra, printed in China in 868

GLIMPSES OF MEDIEVAL LIFE: Selections from the famous Luttrell Psalter

FLEMISH MASTERS IN MINIATURE: The superb so-called 'Golf Book'

GLORIOUS HEBREW PRAYER BOOK: The lavishly illustrated Golden Haggadah

A LANDMARK IN MEDICAL HISTORY: Vesalius's stunning 16th century anatomy

SKETCHES BY LEONARDO: See the genius's personal notebook

THE ORIGINAL ALICE: Written and illustrated by Lewis Carroll

MOZART'S MUSICAL DIARY: With 75 audio excerpts

Virolaiset torjutut muistot

Imbi Pajun ohjaama Torjutud mälestused esitetään Suomen elokuva-arkistossa Helsingissä 23.10.2007

Suomenkielinen nimi: Torjutut muistot. Valmistusmaat ja -vuosi: Suomi, Viro 2005. Tuotantoyhtiö: FantasiaFilmi Oy, Allfilm OÜ. Tuottaja: Nina Koljonen. Pille Rünk (yhteistuottaja Allfilmistä). Ohjaus ja käsikirjoitus: Imbi Paju. Kuvaus: Marita Hällfors. Musiikki: Mart-Mätis Lill. Leikkaus: Riitta Poikselkä. Ääni: Ivo Felt. Pääesiintyjät: Aine ja Vaike Paju. Helsingin ensiesitys: 8.1.2006 Bio Rex, erikoisesitys – televisio: 19.12.2006 YLE TV2 – 60 min

Torjuttujen muistojen ohjaaja ja käsikirjoittaja Imbi Pajun äiti ja tämän kaksoissisar kuuluivat niihin virolaisiin, jotka neuvostomiehityksien aikana (1940-1941 ja 1945-1991) joutuivat kymmenien tuhansien kohtalotovereittensa kanssa pidätetyksi ja karkotetuksi syytettyinä kommunismin vastaisesta toiminnasta.

18-vuotiaana vuonna 1948 kehdeksaksi vuodeksi pakkotöihin passitetut vaikenivat kokemuksistaan pitkäksi ajaksi.

Imbi Paju (s. 1959) mielestä liian pitkäksi aikaa: sama pelko pitää yhä kourissaan monia virolaisia.

Pajun kirjoittama saman niminen teos (Like 2006) lähtee kirjailijan mukaan halusta ymmärtää, millaisia kokemuksia hänen äitinsä on kantanut mukanaan ja elänyt unissaan puoli vuosisataa.

Päästäkseen lähemmäksi äitinsä kokemusta hän haastatteli neuvostomiehityksen ja terrorin julmuudet kokeneita ihmisiä ja aihetta tutkineita henkilöitä. Keskeiseksi kysymykseksi tässä "yhden naisen totuuskomissiossa" nousivat: Mitä oikeastaan tapahtui ja miksi? Miksi Gulagin vankileirillä tapettiin miljoonia hyviä ja lahjakkaita ihmisiä? Miten uhreista tulee syyllisiä?"

Paju päätyy siihen, että terrori tuottamien painajaismaisten muistojen torjuminen on ainoa selviytymiskeino. Pajun äidin sisar sanoi ensimmäisissä haastatteluissa mieluummin kuolevansa kuin kertovansa tarinansa.

Kumpikaan sisar ei vieläkään tiedä, miksi juuri heidät julistettiin rosvoiksi ja miksi juuri heidän kotinsa joutui silmälläpidon alaiseksi. Kohtelun väkivaltaisuus ja sattumanvaraisuus tuo mukanaan yllättävän psykologisen tekijän: uhrin yksilötasolla kokeman häpeän.

Torjutut muistot nostaa yksittäisten perheiden tragedian merkityksen. Toistuessaan ne voivat kasvaa kansalliseksi tragediaksi. Vaikka Viro on itsenäinen, kansallinen trauma kannattelee aiemmin syntynyttä pelon ilmapiiriä, Paju sanoo. Menneisyys halutaan unohtaa, siitä ei haluta puhua, mutta silti sen vaikutukset näkyvät yksittäisten perheiden elämässä ja siten koko yhteiskunnassa.

Parantuminen näistä traumoista on kuitenkin mahdollista vain avautumisen kautta, Paju vakuuttaa. Hän tekee yhtä aikaa surutyötä ja historiantutkimusta.

Elokuvan ohjannut Imbi Paju on tunnetuimpia virolaisiin tiedotusvälineisiin kirjoittavista journalisteista. Suomessa hän on työskennellyt kirjeenvaihtajana sekä Päevalehtin että Postimeesin palveluksessa. Paju tunnetaan yhteiskunnallisesti arkojen teemojen esille tuojana sekä Viron että Suomen lehdissä. Pajun tunnetuimmat televisioohjaukset ovat: Helsinki - Euroopan kulttuuripääkaupunki (2000), Sangasten linna ja kreivi Berg (1999) ja Rajakülan kansa - elokuva vanhauskoisista (1998).

Suomen Kuvalehden toimittajan Risto Lindstedtin haastattelussa (28.5.2007) Paju kertoo seuraavaa:

"Imbi kirjoitti itselleen ymmärrystä, ja se muuttui ristiretkeksi pahuutta vastaan, tai ehkä paremminkin, ristiretkeksi muistin ja historian dialogin puolesta, kollektiivisen muistamisen puolesta. 'Jos se muisti katoaa, silloin häviää tulevien sukupolvien mahdollisuus vastuunalaisuuteen. Kuinka suurta pahuus on sitten ollutkaan, olen kuitenkin voinut syntyä. Se tarkoittaa vastuunottamista.'
Tähän Paju uskoo ja siihen, ettei kansallinen identiteetti voi missään perustua moraaliselle sokeudelle. 'Yritys jäsentää maailmaa ei ole jonkun puolelle asettumista, paitsi ihmisyyden. Pitää herkistyä, jotta voi ymmärtää ja puhua ilman vihaa.
Kuinka paljon historiasta pitää puhua, kuinka paljon on riittävästi? Muisti on sosiaalihistorian objekti: tutkitaan sitä mitä ei enää ole mutta mikä vaikuttaa edelleen.'
Historia on sitä, mitä aika tekee meissä."

– Jari Sedergren 23.10. 2007

Sota-arkisto avautuu

Arkistoissa työskenteleminen on eri paikoissa erilaista. Keskeinen ero on luetteloissa. Jos käytössä on hyvin järjestetty luettelo, voi yksittäinen tutkijakin onnistua tekemään järjestelmällistä työtä ja saada aikaan jotakin yllättävääkin. Yllättävät asiat ovat järjestelmällisenkin arkistotyön suola historioitsijalle.
Voisi esimerkiksi olettaa, että Saksassa asiat olisivat hyvin. Järjestelmällinen kansa ja meininki. Millään muulla kielellä "järjestys olla pitää" ei kuulosta niin iskevältä.

Mutta mitä vielä. Arkistojen annit ovat varsin epämääräisiä. Penkoessani aikanaan Ufa-yhtymän arkistoja huomasin, että ne oli mapitettu satunnaisessa järjestyksessä.
Ollaksesi varma, että saat olennaisen, sinun piti käydä läpi kaikki. Siihen menee muutama vuosi. Vuoden 1925 paperia seurasi jotakin 1960-luvulta. Pidä siinä sitten asiat järjestyksessä itse.

Suomessa samanlainen tunne oli joskus vajaa neljännevuosisata sitten sota-arkistossa. Sait mitä sait, ja kaikki henkilökunnan avustamana. Luettelot olivat lukkojen takana. Aina joskus tuli tunne, että henkilökunta ei kertonut kaikkea. Niin kuin ei kertonutkaan.

Eivät ole enää lukkojen takana. Tästä päivästä lähtien sota-arkiston luetteloita voi selata netissä. Jopa nettisivut ovat erinomaisen selkeät. Hatun nosto.
Linjanmuutos liittyy epäilemättä siihen, että sota-arkisto liitetään arkistolaitokseen ensi vuoden alusta. Puolustusministeriö ja opetusministeriö allekirjoittivat 13. maaliskuuta 2007 aiesopimuksen Sota-arkiston liittämisestä arkistolaitokseen 1.1.2008. Puolustusvoimat ja Kansallisarkisto osallistuivat suunnitteluun.

Päätöksen päiväys on symbolisesti kiintoisa. Talvisota loppui 13. maaliskuuta 1940.
Asiaa koskevan virastokielisen tiedotteen mukaan: "Toimintojen yhdistäminen on osa puolustusvoimien tukitoimintojen uudelleen järjestämistä tilaaja-tuottajamallin pohjalta. Arkistolaitos on opetusministeriön hallinnonalaan kuuluva laitos, joka koostuu Kansallisarkistosta ja seitsemästä piirihallintoviranomaisena toimivasta maakunta-arkistosta. Arkistolaitoksen tehtävänä on ohjata valtion viranomaisten arkistotointa, huolehtia sen kehittämiseen liittyvästä tutkimuksesta ja koulutuksesta sekä säilyttää valtion virastojen pysyvästi säilytettävät asiakirjat. Kansallisarkisto sijaitsee Helsingissä ja maakunta-arkistot Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Oulussa, Turussa sekä Vaasassa."

Carta marina et descriptio

Sederholmin talossa Helsingissä on helmikuun 25. päivään saakka esillä Pohjola piirtyy kartalle-näyttely. Sen katsastamiseen kannattaa varata reilusti aikaa: nähtävää riittää keskiaikaisista kartoista merikortteihin ja 1800-luvun poliittisista pilapiirroskartoista nykyajan GPS-paikannuslaitteisiin. Karttojen yksityiskohtia tutkaillessa vierähtää nopeasti tunti jos toinenkin.

On mielenkiintoista seurata Pohjoismaiden hahmottumista karttakuviksi vuosisatojen mittaan, puhumattakaan siitä, millaisia asioita vanhemmat kartat kertovat tekijöidensä ja kunkin aikakauden maailmankäsityksistä. Kun tieteellisestä tarkkuudesta jouduttiin tinkimään, avuksi otettiin mielikuvitus, mielen kuvat. Ketkä olivat meitä, ketkä toisia? Miten vieraus ja tuntemattomuus esitettiin kartoissa?

Carta Marinan - josta kuvassa on pieni osa - yläreunassa lukee CARTA MARINA ET DESCRIPTIO SEPTENTRIONALUM TERRARUM AC MIRABILIUM RERUM IN EIS CONTENTARUM DILIGENTISSIME ELABORATA ANNO DNI 1539 VENECIIS LIBERALITATE Rmi D. IERONIMI QVIRINI: PATRIARCHATE VENETIATIAE, eli Merikartta ja kuvaus pohjoisista maista ja niissä olevista ihmeellisistä asioista erittäin huolellisesti tehty Herran vuonna 1539 Venetsiassa kunnioitettavimman herra Hieronimo Quirinon, Venetsian patriarkan anteliaalla avulla.

Näyttelystä tarttui mukaan komean kokoinen kopio Olaus Magnuksen Carta marinasta selityksineen. Ruotsalaisen oppineen ja katolisen kirkonmiehen suururakka valmistui Venetsiassa vuonna 1539 ollen ensimmäinen - ja pitkään ainoa - seikkaperäinen kartta Pohjoismaiden alueesta. Carta marinalla oli sekä maantieteellinen että poliittinen tehtävä. Pohjoisia alueita kuvaavan karttansa avulla Olaus Magnus halusi paitsi korjata Klaudios Ptolemaioksen kuvausten puutteellisuuksia, myös esittää kotimaansa mahdollisimman edullisessa valossa. Lisäksi uskonpuhdistusta paennut Magnus pääsi karttansa avulla havainnollistamaan katolisen kirkon edustajille, millaiset alueet oli pohjoisessa menetetty luterilaisuudelle.

Olaus Magnuksen käsialaa on myös kuuluisa Pohjoisten kansojen historia (Historia de gentibus septentrionabilus) vuodelta 1555.

Kirjallinen selitys tekee Carta marinan tarkastelusta erityisen herkullista. Karttaan on sijoitettu kirjaimia, joiden kohdalta tekstistä löytyy kyseisen ilmiön kuvaus. Esimerkiksi "N tarkoittaa kuinka orava matkustaa lastulla veden yli pitäen häntäänsä purjeena", O on "kammottava Pistus tai Phisfeder-nimisten, Phistr, merihirviöiden laji. Se puhaltaa päästään vettä laivoihin ja upottaa niitä".

Nykyisen Suomen kohdalta löytyy muun muassa kirjain K, jonka kohdalla "on huomattava, miten saukko totutetaan noutamaan kaloja kokille keittiöön. Mutta kun se ahneutensa takia ottaa useimmat kalat verkoista, ei sitä enää paljon käytetä". Samassa yhteydessä todetaan - yllättävää kyllä - että "Suomessa on mahtavan paljon väkeä, koska heidän naisensa ovat yleensä hedelmällisiä".

Alkuperäisen selityksen on saksan kielestä kääntänyt Pertti Koistinen, joka on myös laatinut tekstille johdannon yhdessä Leena Miekkavaaran kanssa.

-Pagisija

Vanhaa Tamperetta selailemaan

Tampereen museoiden kokoelmia on digitoitu internet-tietokannaksi, johon on tällä hetkellä tallennettu noin 20 000 valokuvaa ja 10 000 esinettä Tampereelta ja Pirkanmaalta. Valokuvista vanhimmat ovat 1860-luvulta, esineitä löytyy aina 1800-luvun alusta lähtien.

Valokuvia voi Siiri-tietokannasta hakea esimerkiksi aiheen, ajankohdan, kuvauspaikan tai kuvaajan mukaan. Esinehaussa vaihtoehtoina ovat nimi, ajankohta, käyttötiedot, suunnittelija tai valmistaja. Tietokanta on tarkoitettu ainoastaan selailuun; ilman lupaa ei aineistoa saa käyttää.

-Pagisija

Uudenlaista sotahistoriaa

Suomalaista sotahistoriaa tutkitaan nyt uusista näkökulmista. Perinteisen historiankirjoituksen rinnalle on nousemassa kansallisia myyttejä purkava, sotaa ja sen inhimillisiä seurauksia monilla tasoilla tarkasteleva lähestymistapa. Se rinnastaa suomalaisten sotakokemukset muiden sodan kokeneiden kansojen kanssa. Sotatapahtumia ja ihmisten valintoja tulkitaan tutkittavan ajan omassa viitekehyksessä tuomitsematta ja totuuksia julistamatta.

Uudenlainen sotahistoria tuulettaa huoneita, joihin astumista on tähän saakka vältetty. Se toteuttaa tehtävää, jota ainakin allekirjoittanut pitää historiantutkimuksen ytimenä: tervettä kyseenalaistamista ja vanhojen itsestäänselvyyksien purkamista.

Keskustelua päänavaukset tulevat epäilemättä herättämään. Oleellista olisi kuitenkin muistaa, että tuoreiden katsantokantojen hakeminen ilmiöön nimeltä sota ei ole keneltäkään pois, ei veteraaneilta sen enempää kuin perinteisen sotahistorian tutkijoiltakaan.

-Pagisija

Idän ja lännen kohtaamisia

Rajaseutujen tutkimusta käsittelevä monitieteinen konferenssi vei tutkijakoulutettavan katselemaan, miltä näyttävät Puolan ja Ukrainan rajamaat. Itse tapahtuman pääpaino oli alue- ja taloustieteissä, mutta vähemmistöä edustanut aatehistorioitsijakin sai kotiinviemisiksi kosolti pureksittavaa.

Kulttuurien ja kirkkokuntien vuorovaikutus yhdellä Euroopan mielenkiintoisimmista rajaseuduista avautui paikan päällä aivan toisella tavoin kuin kirjoista luettuna. Selviä kulttuurirajoja idän ja lännen välillä on totta vieköön turha hakea nykypäivästä sen enempää kuin menneisyydestäkään, vaikka sellaisia on kansallisten historiankirjoitusperinteiden myötä mielellään hahmoteltukin.

Huolella restauroidussa kappelissa ei saanut valokuvata, joten piti tyytyä lainakuvaan.

Kuvaava esimerkki rajojen väljyydestä löytyy Lublinin linnan kappelista. Puolan alueen ruhtinaskunnathan kuuluivat keskiajalla katolisen kirkon vaikutusalueeseen. 1100-luvulta alkaen kirkkokunnat vetäytyivät yhä kauemmas toisistaan kilpaillen kiivaasti valtapiireistä. Hallitsijat käyttivät puolestaan uskontoa diplomaattisissa peleissään tehden myönnytyksiä tarpeen mukaan itään tai länteen. Uskonnolliset ja maalliset valtarakenteet olivat tiukasti toisiinsa kietoutuneita.

Pyhän kolminaisuuden kappeli rakennettiin 1300-luvulla, ja se on arkkitehtuuriltaan selkeästi läntinen. 1400-luvun alussa valtaan tuli Wladyslaw Jagiello, jonka määräyksestä kappeli maalattiin uudelleen. Hän tilasi Rusin - nykyisen Venäjän - alueelta ortodoksimaalareita, jotka täyttivät goottilaiskappelin sisäseinät venäläis-bysanttilaistyylisillä freskoilla. Katolisen hallitsijan mieltymystä itäisen kirkon taiteeseen on selitetty sillä, että hänen äitinsä kuului tveriläiseen ortodoksiylimystöön. Yhtä kaikki, itäisen ja läntisen kulttuurin kohtaaminen kulminoituu pienessä kappelissa harvinaisen havainnollisella tavalla.

- - -

Ukrainassa otettiin 1900-luvun alussa vaikutteita art nouveau- eli jugendtyylistä. Niin arkkitehtuurissa kuin esimerkiksi kirkkotaiteessakin se yhdistettiin kansallisromanttisiin aiheisiin.

Ukrainan Lvivissä - joka edustaa arkkitehtuuriltaan Itävalta-Unkarin keskieurooppalaista perintöä - sama ilmiö näkyy nykypäivän muodossaan. Kaupungin lukuisat kirkot sekoittavat iloisesti ortodoksisia ja katolisia perinteitä. Se, kumpaa kirkkokuntaa kulloinenkin rakennus edustaa, ei välttämättä aukene sisäänastujalle ensisilmäyksellä. Katolisen kirkon alttarin keskellä voi olla ikoni, ortodoksikirkkoa komistavat pyhimyspatsaat. Kirkkojen koristelussa on lisäksi käytetty kansallisromanttisia elementtejä.

Kirkkokuntien sekoittumisen taustalla on osaltaan opillinen erikoisuus, 1600-luvulla itäisen Puolan ja Liettuan alueelle perustettu uniaattikirkko, joka oli hallinnollisesti ja opillisesti osa länttä. Kirkolliset toimitukset pidettiin kuitenkin ortodoksiperinteen mukaisina. Uniaattikirkon kautta haluttiin yhdistää rajaseutujen ortodoksinen ja katolinen väestö saman kirkkokunnan alaisuuteen ja lujittaa siten myös maallisen vallan otetta alueesta. Yritys oli hyvä, mutta loppujen lopuksi uniaattipyrkimyksiä päätyivät vieroksumaan niin ortodoksinen kuin katolinenkin kirkko.

Silti uniaattikirkko toimii vielä nykyisinkin Ukrainassa kolmen keskenään kilpailevan ortodoksikirkon, katolisen vähemmistön ja muiden uskonnollisten yhteisöjen ohella.

- Pagisija

Ylösnousemukselle pyhitetty ortodoksikirkko Lvivissä on alun perin katolinen kirkkorakennus. Sen nykyasussa näkyvät niin ortodoksiset kuin katolisetkin piirteet sekä ukrainalainen ornamentiikka.

Rasvaa ja synnintunnustuksia

Sana laskiainen taitaa ainakin nuoremmille polville tuoda mieleen pulkkamäen laskemisen. Katolisessa kirkossa se kuitenkin tarkoittaa laskeutumista 40 päivää kestävään, pääsiäisenä päättyvään paastoon ja on Suomessa näin ollen jäänne ajalta ennen uskonpuhdistusta. Ortodoksit aloittavat oman paastonsa noin viikkoa aiemmin.

Koska paaston aikana ei syöty lainkaan lihaa tai maitotuotteita, piti laskiaisena ottaa ilo irti rasvaisista herkuista ja kemuta muutenkin koko paastonajan edestä. Katolisissa maissa vietetään yhä laskiaisajan karnevaaleja, jotka ovat saaneet nimensä juuri paastonajasta: carne vale on latinaa ja tarkoittaa lihasta luopumista. Englanniksi laskiainen on shrovetide, mikä puolestaan tarkoittaa puhdistautumisen ja synninpäästön aikaa. Laskiaisaikaan tuli käydä tunnustamassa syntinsä ja puhdistaa siten sielunsa paastoa varten. Kirkko hyväksyi kyllä laskiaisajan ilonpidonkin, kunhan suoranaisesta synninteosta pidättäydyttiin.

Pohjoismaissa laskiaisen juhlinta otti rekiajeluiden ja mäenlaskun muodon, joka säilyi myös uskonpuhdistuksen jälkeen. Muiden vuotuisten juhlien tapaan laskiaiseen liittyi monenlaisia uskomuksia ja tapoja, joilla koetettiin turvata esimerkiksi tulevan kesän satoa. Erityisesti hampun- ja pellavankasvua ennustettiin siitä, miten pitkälle kelkka mäessä liukui. Rasvainen ruoka takasi karjaonnen ja ruoassa pysymisen tulevanakin vuonna.

Nykylaskiaiseenkin erottamattomasti kuuluva hernerokka oli keskiajalla tavallinen ruoka, josta laskiaisen kunniaksi tehtiin tavallista lihaisampi ja rasvaisempi. Tuhti pannukakku oli niin ikään yleiseurooppalainen laskiaisajan herkku, koska helposti pilaantuvat voi ja kananmunat tuli käyttää pois ennen pitkän paaston alkua. Pohjoismaissa se lienee ollut harvinaisempi kanojen muniessa huonosti pimeään aikaan. Laskiaispulla on puolestaan peräisin 1600-luvun Ruotsista, josta se rantautui Suomen konditorioihin ja kahvipöytiin 1800-luvulla. Varakkaan väen suosima mantelimassatäyte kieli laskiaispullan läntisestä alkuperästä, kun taas köyhempi väki nautti pullansa kuuman maidon kanssa. Myöhemmin mukaan kuvaan tuli hillo- ja kermatäytteinen laskiaispulla.

(Meillä kotona muuten syötiin laskiaispullat - itse tehdyt - juuri kuuman maidon kanssa lautaselta. Siihen tapaan en ole juuri muualla törmännyt. Nykyisin parhaalta maistuu mantelitäytteinen pulla, kunhan täytettä on riittävästi!)

- Pagisija

Laskiaiskarnevaalit Pieter Brueghel nuoremman (1564-1638) mukaan. Lainattu täältä.

Kuumaa kauppatavaraa

YLE uutisoi, että vuonna 1431 kuolleen Jeanne D'Arcin pyhäinjäännöksiä on alettu tutkia Ranskassa nykylääketieteen ja rikostutkimuksen keinoin. Tutkijat haluavat selvittää ihon- ja luunkappaleiden alkuperän sekä hankkia mahdollisesti lisätietoa vuonna 1920 pyhimykseksi kanonisoidun naisen elämästä.

Alkuperän selvittäminen onkin mielenkiintoinen kysymys. Pyhäinjäännökset olivat keskiajan Euroopassa kuumaa kauppatavaraa. Kaupungin arvovalta kasvoi huimasti, jos se sai hankittua kirkkoonsa jonkin pyhimyksen jäänteitä tai muita pyhiksi katsottuja esineitä. Esimerkiksi Kristuksen ristin kappaleita löytynee maailman kirkoista ja kappeleista pienen metsän verran.

Pyhäinjäännösten kysyntä loi myös erikoisen, keskiaikaista maailmankatsomusta hyvin kuvastavan ilmiön nimeltään pyhä varkaus. Pyhiä esineitä paitsi kaupattiin, myös ryösteltiin. Ryöstön oikeutuksen osoitti pyhimys itse: jos hän ei olisi halunnut jäännöksiään varastettavan ja siirrettävän uuteen paikkaan, hän olisi toki estänyt koko tapahtuman.

Niin ikään kirjalliset pyhimyselämäkerrat - hagiografiat - kertovat usein enemmän aikansa kirkollisesta ja maallisesta politiikasta kuin pyhimykseksi julistetun henkilön elämästä. Tekstejä kirjoitettiin pyhimyksen hurskautta ja ihmetekoja korostaen, eikä niissä ole juurikaan sijaa maallisille ja inhimillisille piirteille.

- Pagisija

Jeanne d'Arc taken to prison at Rouen, from Martial d'Auvergne, Les Vigilles de la Mort du Roy Charles V, Paris 1493. Medieval Woodcuts Clipart.

Kuninkaiden laakson löytöjä

Viime päivien uutisissa on kerrottu Kuninkaiden laakson uusimmista löydöistä. Time on tuoreimpaan numeroonsa painanut siitä kuvankin.

Kirjoittaja toteaa, että löydetyt eivät ole faaraoita tai muita kuninkaallisia. Hän sanoo, että arkeologit ovat varovaisia, eivätkä kerro paljon. Sekin tulee sanotuksi, että termiitit ovat sarkofageja nakertaneet. Ne pitää restauroida huolellisesti. On kiinnostavaa, että tämänkaltaisten löytöjen avulla voidaan rekontruoida esiin jotakin uutta egyptiläisten elämästä noinkin pitkän ajan kuluttua.

Mutta se tärkein. "Se yksinkertainen tosiasia, että maailma pitää sisällään tämänkaltaisia yllätyksiä, aikana jolloin näyttää siltä, että kaikki suuret löydöt on jo tehty, on oikeastaan se paras juttu. Minua keljuttaisi, jos eläisin maailmassa silloin, kun kaikki ne olisivat jo menneisyyttä."

- Sedis.

Keskiajan rajankäynnistä

Jokainen muistaa koulun karttojen paksut, punaiset viivat, joilla oli merkitty maiden väliset rajat. Helppoa ja selkeää, eikö?

Raja on kuitenkin käsitteenä paljon monitahoisempi ja mielenkiintoisempi kuin pelkkä viiva - silloinkin, jos jätetään symboliset rajat käsittelemättä ja keskitytään maantieteellisiin ja poliittisiin rajoihin (rajankäyntiä olisi toki senkin pohtiminen, missä kulkee noiden erilaisten rajojen keskinäinen raja, vai kulkeeko missään).

Keskiajalla ei rajoja piirretty karttoihin samaan tapaan kuin nykyään. Raja vedettiin lähinnä asumiskelpoisen ja asumiskelvottoman, tutun ja tuntemattoman välille. Poliittiset valtapiirit olivat varhaiskeskiajalla vielä varsin hämäriä. Kärjistetysti vallanpidossa oli kyse paikallisista joukkioista, jotka väkivalloin ryöstelivät lähiseutuaan ja kilpailivat toisia ryhmittymiä vastaan. Kun valtaa käyttävien ryhmien asemat vähitellen vakiintuivat, alettiin puhua valtakunnista (joita ei pidä kuitenkaan sekoittaa kansallisvaltioon, paljon myöhemmän ajan tuotokseen) sekä verotuksesta. Valtakunnan raja kulki siellä, minne keskusvallan vaikutus kulloinkin ulottui. Ennen pysyvien rajaseututukikohtien rakentamista edunvalvonta vaati vallanpitäjältä ja tämän edustajilta ahkeraa partiointia ja matkustelua. Rajaseutujen hallinta oli usein epämääräistä, ja niiden epäonnisimpia asukkaita ”verotettiin” useammaltakin taholta.

Varhaiskeskiajan lopulla mukaan vallankäyttöön alkoi tulla kristillinen ideologia, joka esitti vallanpitäjän – ruhtinaan tai kuninkaan – aseman Jumalan tahtona, osana pyhää kosmologiaa. Kirkko ja keskusvalta ryhtyivät pelaamaan samaan pussiin molempien eduksi. Verohallinnon vakiintumisen myötä myös maanomistuskysymykset nousivat osaksi rajaproblematiikkaa.

Tyypillinen kartta Pähkinäsaaren rauhan rajasta on lainattu täältä.

Historiantunnilta useimmat muistavat paitsi kartat, myös ainakin yhden vuosiluvun. Pähkinäsaaren rauhan raja vuodelta 1323 on piirretty lukuisten suomalaissukupolvien kollektiiviseen muistiin ensimmäisenä tunnettuna ”idän ja lännen” – Ruotsin ja Novgorodin - välillä solmittuna, kirjallisesti vahvistettuna rajana, Suomen ensimmäisenä itärajana. Lähes myyttiset mitat saava kansallinen merkitys kyseiselle rajalle on kuitenkin luotu anakronistisesti vasta myöhemmin. 1300-luvun lähteet esittävät rauhan solmimisen samaan tapaan kuin muutkin vastaavat sopimukset kauppa- ja nautinta-alueista.

Muiden keskiaikaa koskevien kysymysten tavoin Pähkinäsaaren rauhan rajan todellista merkitystä ja sijaintia on vaikeaa tutkia, koska lähteitä on vähän ja suuri osa niistäkin on taustaltaan ja motiiveiltaan epämääräisiä. Sopimuksessa tosin lueteltiin rajan merkkejä maastossa, mutta niissäkin on paljon tulkinnan varaa (oma kysymyksensä on toki koko keskiaikainen rajan käsite ja se, miten eri osapuolet sen ymmärsivät). Käytännössä Pähkinäsaaren rajalinjan merkitys ja jyrkkyys lienee kuitenkin ollut myöhempää mainettaan paljon vähäisempi. Sittemmin keskusvaltojen vahvistuessa 1400-luvulta eteenpäin rajoja määriteltiin ja vahvistettiin uusin sopimuksin.

Kuvaavaa niin Karjalan seutua halkoneissa rajoissa kuin monissa muissakin keskusvaltojen vetämissä rajalinjoissa on se, että paikallistasolla niiden merkitys ei ollut läheskään sama kuin nykyään. Jos rajojen olemassaoloa edes tiedostettiin, niiden yli kuljettiin metsästys- ja kaupparetkillä entiseen tapaan. Kriisiaikoina tavattiin solmia paikallisyhteisöjen kesken rajarauhoja, jotka turvasivat kauppasuhteiden ja muun hyödyllisen kanssakäymisen jatkumisen rajan yli myös levottomina aikoina. Näihin sopimuksiin saattoi kuulua esimerkiksi "vastapuolen" varoittaminen lähestyvistä sotajoukoista.

Lisätietoa keskiajan rajakysymyksistä löytyy vaikkapa seuraavista:

- Jukka Korpela: Viipurin linnaläänin synty. Viipurin läänin historia II. Karjalan kirjapaino, Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2004.

- Marko Lamberg ja Susanna Niiranen (toim.): Keskiajan rajoilla. Atena Kustannus Oy, Jyväskylä 2002.

- Rajarauhoja tutkii Jukka Kokkosen johtama hanke Karjalan tutkimuslaitoksella.

- Pagisija

Muinaisia makuja

Jatkanpa osaltani edellisen postauksen linkkilinjaa hieman kepeämmällä ja mukavuudenhaluisemmalla kädellä, onhan vielä arkipäivistä huolimatta joulunaika. Rosollin ja kinkun viimeisiä rippeitä nautiskellessaan voi lukaista jouluruokien keskiaikaisia juuria käsittelevän lehtijutun, jonka kirjoittaminen oli kaappikulinaristille silkkaa hupia.

Myös vuosi vaihtukoon herkullisissa merkeissä!

- Pagisija
Black Pepper; from Le livre des merveilles de Marco Polo, Paris. A Feast for the Eyes.

Hyvää Joulua!

Hyvää Joulua kaikille Historian siipien havinoiden lukijoille, muille bloggareille ja satunnaisille matkailijoille.

Linkatkaamme juhlan kunniaksi muutama jouluinen linkki: History of Christmas kertoo perustarinan Mesopotamian ja Persian joulunaikaan pidetyistä juhlista lähtien englannin kielellä. Televisiokanava History Channel pääsee vähemmällä, mutta ei yllä samaan. Se käy siis lyhyen proosan ystäville. Jeesus-linjaista joulua tavoittelee worldbook.com. Sieltä löydätte selityksen sille, miksi joulun englanninkielinen nimi on välillä Xmas. Se ei siis ole rock-bändien joululevyjä varten kehittelemä lyhennys.

Ben Bestin History of Christmas käy jo pienestä tutkielmasta. Tyyli on hieman akateemisesti virittynyt: "The word Yule may come from the Anglo-Saxon word geol (feast), applied to December (geola, feast month). Or it may come from a Norse-Saxon word meaning wheel, referring to the seasonal cycles of the sun. Or it could have come from the Scandinavian Jule (Jul), who was the god of sex and fertility. ("Tide" as in "yuletide" may have come from an Old English word meaning time, occasion or season.)" Se opettaa myös alkeet siihen teologiseen tulkintaan, joka pohtii NYT-liitteessä testattujen pastorien joulunalussaarnojen tapaan Neitsyt Marian neitsyyttä: "Some claim that the Old Testament prophesy in Isaiah 7:14 that "the Lord himself shall give you a sign: Behold a virgin shall conceive, and bear a son" is a Greek mistranslation -- that the original Hebrew reads "young woman"(alma), not "virgin"(bethulah). Mark 6:3 and Matthew 13:55-56 refer to the brothers & sisters of Jesus, which some find difficult to reconcile with the idea that Mary remained a virgin. Either they were not the literal siblings of Christ or the commandment to "be fruitful and multiply" implies that procreation is not sinful."

Mikäli haluatte taustalle kevyttä joulumusiikkia, perusasiat voi tavata tästä joulun historiasta. Sivuston hauskoja puolia on se, että siellä on oma sivunsa joulumusiikille. Joululauluista voi saada pientä knoppitietoakin, jos joulupöydässä meinaa lyödä kinkun tähteistä vetoa.

Vastaavalla tavalla joulua voi lähentyä symbolien kautta. Kertaus on opintojen äiti, sillä asiat alkavat jo tulla tutuksi, mutta kyllä kristillisen joulun symboleihin voi tutustua myös pakananäkökulmasta. Jouluinen folklore, tarinat ja historia ovat urbaanilegendasaitin antia.

Meillähän tärkeä symboli on joulukuusi, joten ennen kuin ajaudutte puistoon kirves kädessä ja ratsupoliisien tarkkailun alle, lukekaa joulukuusen historia.

Vielä kerran, Hyvää Joulua historiablogista.

Blogistan-arvio 1170-luvulta?

"Juhlapäivinä maisterit kokoontuvat juhlimaan yhdessä kirkkoon, jossa koululaiset väittelevät. Yhdet kiistelevät demonstratiivisen retoriikan sääntöjen mukaan, toiset logiikan. Niinpä ensimmäiset pyörittelevät entymeemoja (retorisia argumentteja) ja toiset soveltavat mieluummin täydellisiä syllogismeja.

Eräät väittelevät toisten keskustelijoiden kanssa vain näyttääkseen, toiset sen sijaan sen totuuden tähden, jolla on täydellisyyden armo. Joukossa on sofistisia teeskentelijöitä, jotka tuomitsevat sanojensa tulvalla autuaat ja vääristelevät heidän väitteitään.

Jotkut puhujat asettelevat sanansa soveliaasti suostutellakseen toisia retorisilla puheillaan kiirehtien palvelemaan neuvojen antamisen taitoa eivätkä he jätä kertomatta yhtään sattumusta.

Eri koulujen pojat kerääntyvät yhteen esittämään runosäkeitä mitellen keskenään joko kieliopin periaatteista, menneiden aikamuotojen tai supiinien säännöistä. On toisia, jotka käyttävät rytmisiä ja metrisiä epigrammeja triviaaleihin pisteliäisyyksiin solvaten juhlien suomalla vapaudella kavalilla nimillä kumppaneitaan. He viskelevät herjauksia ja piloja käsitellen uskaliaasti Sokrateen kumppanien ja maan mahtavien paheita. Tai he kalvavat terävin hampain Theoninusta röyhkeillä dityrambeilla. Heillä on runsain mitoin nauruun alttiita kuulijoita, joiden nenän tärinöitä he lisäävät aiheuttamallaan röhönaurulla."

Willelmus Filius Stephani (William Fitzstephen), Vita Sancti Thomae Cantuarensis archiepiscopi et martyris (prologi, s. 4-5.)

[Vaikuttiko tutulta? Tämä on julkaistu 20.12.2004 Sedis Blogissa]

Hiljaisuuden historiasta

Ennen kuin jatkat lukemista, pysähdy hetkeksi. Kuuntele, millaiset äänet sinua ympäröivät.

Itse kuulen vaimeaa musiikkia radiosta, tietokoneen hurinaa, jääkaapin napsahtelua, ikkunan ohi ajavan töistäpaluuliikenteen henkilö- ja linja-autoineen. Kun muistelen, milloin viimeksi kuuntelin pelkkää hiljaisuutta, joudun palaamaan aina syyskuuhun ja erämaavaellukseeni Lapissa.

Urbaani nykyelämä länsimaissa on täynnä ääntä, niin täynnä, että korva turtuu uudenlaiseen meluunkin nopeasti. Vuosia sitten olin Moskovassa kieliharjoittelussa, josta palattuani lähdin suoraan rautatieasemalta vanhempieni mökille. Hiljaisuus - jota normaalisti en olisi pannut lainkaan merkille - tuntui kaatuvan päälle ja täyttävän tajunnan pelkällä olemassaolollaan. Jo kuukauden aikana olin tottunut miljoonakaupungin tasaiseen taustahuminaan, joka ei hetkeksikään tauonnut.

Nykyihmiselle hiljaisuus on ylellisyyttä, josta ollaan valmiita maksamaan. Melun maisema on kuitenkin melko nuori, kuten Peter Englund toteaa esseessään "Hiljaisuuden historiasta".

"Maaseudun äänimaisema oli pitkään sama: se oli muuttumaton vuosisadasta toiseen, riippumatta siitä, puhummeko varhaisesta 1000-luvusta tai varhaisesta 1700-luvusta. Paljon nykyisestä äänisaasteesta liittyy eri tavoin voiman tekemiseen tai siirtämiseen, ja vanhassa Euroopassa perinteisten energialähteitten aikaansaamat äänet olivat yhtä heikkoja kuin niitten aikaansaama voima: lihakset, vesi ja tuuli eivät ole luonteeltaan erityisen metelöiviä. Tuulimyllyn suhahdukset ja natina ja täräykset - ne kuuluivat perinteisesti sadonkorjuuajan ja syksyn ääniin - vesimyllyn kitinä ja kohina, eläinten ja ihmisten huudot ja äännähdykset olivat varmasti läsnä, mutta ne eivät tarvinneet paljon tuulta tai välimatkaa hävitäkseen."
(Peter Englund: Hiljaisuuden historia. WS Bookwell Oy. Juva 2004.)

Englund pohtii, miten eri tavalla ääneen suhtauduttiin aikana ennen koneellista energiantuotantoa. Luultavasti maaseudun asukkaat osasivat lukea tuulen ja sateen äänestä säätilan muutoksia ja tunsivat naapuruston koirat niiden erilaisista haukunnoista. Yhteisöä yhdistävän kirkon kellojen soitto kuului maaseutumaisemassa kauas.

Kaupungeissa oli toki enemmän ääntä, mutta sekin oli lähinnä ihmisten, eläinten ja eläinvetoisten kulkuneuvojen tuottamaa. Meteli oli tasoltaan inhimillistä, kunnes keksittiin höyrykone, sähkölaitteet ja polttomoottori.

"Meidän on lähes mahdotonta kuvitella vanhan Euroopan äänimaailmaa, koska kuulemisen luonne on muuttunut. Ennen kuunneltiin paljon intensiivisemmin - kuten mainittu, sekä talonpojan että metsästäjän oli purettava äänen koodit säilyäkseen hengissä. Äänellä oli paljon konkreettisempi merkitys kuin nyt, kun se on muutettu joksikin taustaksi, tarkoitettu poisseulottavaksi." (Englund 2004.)

-Pagisija