maanantaina, helmikuuta 13, 2006

Kuumaa kauppatavaraa

YLE uutisoi, että vuonna 1431 kuolleen Jeanne D'Arcin pyhäinjäännöksiä on alettu tutkia Ranskassa nykylääketieteen ja rikostutkimuksen keinoin. Tutkijat haluavat selvittää ihon- ja luunkappaleiden alkuperän sekä hankkia mahdollisesti lisätietoa vuonna 1920 pyhimykseksi kanonisoidun naisen elämästä.

Alkuperän selvittäminen onkin mielenkiintoinen kysymys. Pyhäinjäännökset olivat keskiajan Euroopassa kuumaa kauppatavaraa. Kaupungin arvovalta kasvoi huimasti, jos se sai hankittua kirkkoonsa jonkin pyhimyksen jäänteitä tai muita pyhiksi katsottuja esineitä. Esimerkiksi Kristuksen ristin kappaleita löytynee maailman kirkoista ja kappeleista pienen metsän verran.

Pyhäinjäännösten kysyntä loi myös erikoisen, keskiaikaista maailmankatsomusta hyvin kuvastavan ilmiön nimeltään pyhä varkaus. Pyhiä esineitä paitsi kaupattiin, myös ryösteltiin. Ryöstön oikeutuksen osoitti pyhimys itse: jos hän ei olisi halunnut jäännöksiään varastettavan ja siirrettävän uuteen paikkaan, hän olisi toki estänyt koko tapahtuman.

Niin ikään kirjalliset pyhimyselämäkerrat - hagiografiat - kertovat usein enemmän aikansa kirkollisesta ja maallisesta politiikasta kuin pyhimykseksi julistetun henkilön elämästä. Tekstejä kirjoitettiin pyhimyksen hurskautta ja ihmetekoja korostaen, eikä niissä ole juurikaan sijaa maallisille ja inhimillisille piirteille.

- Pagisija

Jeanne d'Arc taken to prison at Rouen, from Martial d'Auvergne, Les Vigilles de la Mort du Roy Charles V, Paris 1493. Medieval Woodcuts Clipart.

Ei kommentteja: