tiistaina, helmikuuta 28, 2006

Rasvaa ja synnintunnustuksia

Sana laskiainen taitaa ainakin nuoremmille polville tuoda mieleen pulkkamäen laskemisen. Katolisessa kirkossa se kuitenkin tarkoittaa laskeutumista 40 päivää kestävään, pääsiäisenä päättyvään paastoon ja on Suomessa näin ollen jäänne ajalta ennen uskonpuhdistusta. Ortodoksit aloittavat oman paastonsa noin viikkoa aiemmin.

Koska paaston aikana ei syöty lainkaan lihaa tai maitotuotteita, piti laskiaisena ottaa ilo irti rasvaisista herkuista ja kemuta muutenkin koko paastonajan edestä. Katolisissa maissa vietetään yhä laskiaisajan karnevaaleja, jotka ovat saaneet nimensä juuri paastonajasta: carne vale on latinaa ja tarkoittaa lihasta luopumista. Englanniksi laskiainen on shrovetide, mikä puolestaan tarkoittaa puhdistautumisen ja synninpäästön aikaa. Laskiaisaikaan tuli käydä tunnustamassa syntinsä ja puhdistaa siten sielunsa paastoa varten. Kirkko hyväksyi kyllä laskiaisajan ilonpidonkin, kunhan suoranaisesta synninteosta pidättäydyttiin.

Pohjoismaissa laskiaisen juhlinta otti rekiajeluiden ja mäenlaskun muodon, joka säilyi myös uskonpuhdistuksen jälkeen. Muiden vuotuisten juhlien tapaan laskiaiseen liittyi monenlaisia uskomuksia ja tapoja, joilla koetettiin turvata esimerkiksi tulevan kesän satoa. Erityisesti hampun- ja pellavankasvua ennustettiin siitä, miten pitkälle kelkka mäessä liukui. Rasvainen ruoka takasi karjaonnen ja ruoassa pysymisen tulevanakin vuonna.

Nykylaskiaiseenkin erottamattomasti kuuluva hernerokka oli keskiajalla tavallinen ruoka, josta laskiaisen kunniaksi tehtiin tavallista lihaisampi ja rasvaisempi. Tuhti pannukakku oli niin ikään yleiseurooppalainen laskiaisajan herkku, koska helposti pilaantuvat voi ja kananmunat tuli käyttää pois ennen pitkän paaston alkua. Pohjoismaissa se lienee ollut harvinaisempi kanojen muniessa huonosti pimeään aikaan. Laskiaispulla on puolestaan peräisin 1600-luvun Ruotsista, josta se rantautui Suomen konditorioihin ja kahvipöytiin 1800-luvulla. Varakkaan väen suosima mantelimassatäyte kieli laskiaispullan läntisestä alkuperästä, kun taas köyhempi väki nautti pullansa kuuman maidon kanssa. Myöhemmin mukaan kuvaan tuli hillo- ja kermatäytteinen laskiaispulla.

(Meillä kotona muuten syötiin laskiaispullat - itse tehdyt - juuri kuuman maidon kanssa lautaselta. Siihen tapaan en ole juuri muualla törmännyt. Nykyisin parhaalta maistuu mantelitäytteinen pulla, kunhan täytettä on riittävästi!)

- Pagisija


Laskiaiskarnevaalit Pieter Brueghel nuoremman (1564-1638) mukaan. Lainattu täältä.

3 kommenttia:

pottupellon laidalla kirjoitti...

Tajusin juuri, miksi minua ei haittaa yhtään mantelitäytteisen pullan ystävät. Saanpahan itse syödä enemmän hillolla ja kermavaahdolla täytettyjä...

Asia pieni, ilo suuri.

Mette kirjoitti...

Minun sukuni söi laskiaispullat myös kuuman maidon kanssa. Minulla on osaksi tamperelaiset työläisjuuret, osaksi Ruotsista tulleet. Kummasta lienee ollut kyse, mutta taisin olla yli kahdenkymmenen, ennen kuin törmäsin kermavaahdolla täytettyyn laskiaispullaan. Minusta kunnon pullia ei enää nykyään saa, siinä pitää olla aivan tuore pulla, mantelimassaa ja paljon, paljon kermavaahtoa, mutta ei mitään turhaa hilloa. Tamperelaiset konditoriat, Leivot ja Branderit, niitä tekivät.

Ei muuten enää ole Lieovnpesiä joka nurkassa, eikä taida kukaan muistaa Branderin konditoriaa Koskipuistossa toisessa kerroksessa? Myöhemmin siirtyi siihen, missä nyt on Instrumentarium, ja sitten katosi kokonaan.

pagisija kirjoitti...

Siskoni kanssa tuumasimme sunnuntaina hernerokan ja pannarin ääressä, että tuo kuuma maito laskiaispullan kanssa saattoi hyvin olla ideana peräisin ruotsalaisesta naistenlehdestä. Se tuli äidilleni joskus 70-luvulla, ja muistelimme hänen reseptikirjassaan olleen ko. lehdestä leikatun laskiaispullareseptin. Tai sitten tapa tuli jo äidin kotoa.

Pitäisikin muistaa kysyä äidiltä itseltään.

Voi, taas iski pullan mieliteko, kun tuli palattua aiheeseen... Mette, pullamieltymyksesi on täsmälleen sama kuin minulla. Pottupellon laidalla nautiskeltakoon rauhassa hillopullia ;).