tiistaina, syyskuuta 26, 2006

Idän ja lännen kohtaamisia

Rajaseutujen tutkimusta käsittelevä monitieteinen konferenssi vei tutkijakoulutettavan katselemaan, miltä näyttävät Puolan ja Ukrainan rajamaat. Itse tapahtuman pääpaino oli alue- ja taloustieteissä, mutta vähemmistöä edustanut aatehistorioitsijakin sai kotiinviemisiksi kosolti pureksittavaa.

Kulttuurien ja kirkkokuntien vuorovaikutus yhdellä Euroopan mielenkiintoisimmista rajaseuduista avautui paikan päällä aivan toisella tavoin kuin kirjoista luettuna. Selviä kulttuurirajoja idän ja lännen välillä on totta vieköön turha hakea nykypäivästä sen enempää kuin menneisyydestäkään, vaikka sellaisia on kansallisten historiankirjoitusperinteiden myötä mielellään hahmoteltukin.

Huolella restauroidussa kappelissa ei saanut valokuvata, joten piti tyytyä lainakuvaan.

Kuvaava esimerkki rajojen väljyydestä löytyy Lublinin linnan kappelista. Puolan alueen ruhtinaskunnathan kuuluivat keskiajalla katolisen kirkon vaikutusalueeseen. 1100-luvulta alkaen kirkkokunnat vetäytyivät yhä kauemmas toisistaan kilpaillen kiivaasti valtapiireistä. Hallitsijat käyttivät puolestaan uskontoa diplomaattisissa peleissään tehden myönnytyksiä tarpeen mukaan itään tai länteen. Uskonnolliset ja maalliset valtarakenteet olivat tiukasti toisiinsa kietoutuneita.

Pyhän kolminaisuuden kappeli rakennettiin 1300-luvulla, ja se on arkkitehtuuriltaan selkeästi läntinen. 1400-luvun alussa valtaan tuli Wladyslaw Jagiello, jonka määräyksestä kappeli maalattiin uudelleen. Hän tilasi Rusin - nykyisen Venäjän - alueelta ortodoksimaalareita, jotka täyttivät goottilaiskappelin sisäseinät venäläis-bysanttilaistyylisillä freskoilla. Katolisen hallitsijan mieltymystä itäisen kirkon taiteeseen on selitetty sillä, että hänen äitinsä kuului tveriläiseen ortodoksiylimystöön. Yhtä kaikki, itäisen ja läntisen kulttuurin kohtaaminen kulminoituu pienessä kappelissa harvinaisen havainnollisella tavalla.

- - -

Ukrainassa otettiin 1900-luvun alussa vaikutteita art nouveau- eli jugendtyylistä. Niin arkkitehtuurissa kuin esimerkiksi kirkkotaiteessakin se yhdistettiin kansallisromanttisiin aiheisiin.

Ukrainan Lvivissä - joka edustaa arkkitehtuuriltaan Itävalta-Unkarin keskieurooppalaista perintöä - sama ilmiö näkyy nykypäivän muodossaan. Kaupungin lukuisat kirkot sekoittavat iloisesti ortodoksisia ja katolisia perinteitä. Se, kumpaa kirkkokuntaa kulloinenkin rakennus edustaa, ei välttämättä aukene sisäänastujalle ensisilmäyksellä. Katolisen kirkon alttarin keskellä voi olla ikoni, ortodoksikirkkoa komistavat pyhimyspatsaat. Kirkkojen koristelussa on lisäksi käytetty kansallisromanttisia elementtejä.

Kirkkokuntien sekoittumisen taustalla on osaltaan opillinen erikoisuus, 1600-luvulla itäisen Puolan ja Liettuan alueelle perustettu uniaattikirkko, joka oli hallinnollisesti ja opillisesti osa länttä. Kirkolliset toimitukset pidettiin kuitenkin ortodoksiperinteen mukaisina. Uniaattikirkon kautta haluttiin yhdistää rajaseutujen ortodoksinen ja katolinen väestö saman kirkkokunnan alaisuuteen ja lujittaa siten myös maallisen vallan otetta alueesta. Yritys oli hyvä, mutta loppujen lopuksi uniaattipyrkimyksiä päätyivät vieroksumaan niin ortodoksinen kuin katolinenkin kirkko.

Silti uniaattikirkko toimii vielä nykyisinkin Ukrainassa kolmen keskenään kilpailevan ortodoksikirkon, katolisen vähemmistön ja muiden uskonnollisten yhteisöjen ohella.

- Pagisija

Ylösnousemukselle pyhitetty ortodoksikirkko Lvivissä on alun perin katolinen kirkkorakennus. Sen nykyasussa näkyvät niin ortodoksiset kuin katolisetkin piirteet sekä ukrainalainen ornamentiikka.

2 kommenttia:

Jussi kirjoitti...

Mukava nähdä, että Historian siipien havinat ei ole hiljentynyt. Jatkoa toivoen,


Jussi

historiablogi kirjoitti...

Ja mukava nähdä, että lukijoita löytyy yhä yli puolen vuoden hiljaiselosta huolimatta! Jatkoa seurannee, joko harvakseltaan tai tiheämmin.