Historiablogin linja

Mikä historiassa tätä blogin kirjoittajaa kiinnostaa? Vastaus siihen ei ole ihan lyhyt, siksi yritän ensin kirjoittaa historiasta joitakin yleisiä huomioita. Ehkäpä niistä muodostuu vähitellen blogille oma linjaukseni, jonka voisi joskus vetää yhteen. [Edit: Nyt kun blogille on tulossa useampia kirjoittajia, jokainen määritelköön omat linjauksensa.]

Historian tehtäväksi on tavallisimmin määritelty ihmisen pyrkimys selittää, tulkita ja ymmärtää menneisyyttä. Tuo tehtävänasettelu on pysynyt perimmältään samana, vaikka historian määrittelyt ovat vuosisatojen mittaan vaihdelleet.

Tämän hetken trendinä on sitoa menneisyyssuhde nykypäivään. Ei hullumpi ajatus, mutta ei suinkaan helppo toteuttaa.

Meidän elämismaailmassamme historia ilmenee monin eri tavoin. Nekään jotka eivät historiasta paljon perusta ovat siihen sidoksissa. Historian kohtaaminen on väistämätöntä. Historiantonta ihmistä ei ole.

Yliopistoissa ja tutkimusinstituutioissa kirjoitettu ja opiskeltu tieteellinen historia ei useinkaan ole ensimmäinen historiasta mieleen tuleva asia. On olemassa monia eri tapoja hahmottaa historiaa, eivätkä ne suinkaan ole keskenään yhteneviä.

Nämä historian hahmottamis- ja käyttötavat ovat usein sekoittuneita myös historiantutkijoiden ja historiankirjoittajien omissa esityksissä. Jorma Kalela on jopa väittänyt, että tekivätpä historiantutkijat työnsä vaikka kuinka hyvin, se ei tule olemaan kuin vain osatekijä niissä prosesseissa, joissa ihmiset luovat ja muuttavat historiaa koskevia käsityksiään.

Aloitetaan vaikkapa arkipuheesta. Historian julkisessa ja yksityisessä puhunnassa käytetään semmoisia ilmauksia kuin "historian roskatynnyri", joka on muuten Lev Trotskin laukaisu Venäjän vallankumouksen ajoilta, erityisesti urheilun piiriin on kotiutunut yleistermit "passittaa historiaan", urheilua yleisempi sankaritemppu taas on se, jossa "tehdään historiaa" tai "päästään historian lehdille", minkä lisäksi on tavallista sanoa ilmiöitä ja tapahtumia luonnehdittaessa, että jokin asia on "suorastaan historiallinen" tai että siinä on "historian siipien havinaa".

Onpa käynyt niinkin, että asialla tai ilmiöllä joko on tai on "vain historiallista arvoa" ja niinpä jälkimmäisissä tapauksissa tämmöisistä "historian painolasteista" on päästävä irti.

Arkikieltä käyttävälle on käynyt selväksi, että historia on jotakin muuta kuin omaa itseään. Historia on tuomari, joka tuomitsee ja antaa siten "historian tuomioita", joskus myös lääkäri joka "puhkoo mätäpaiseita" tai sitten historia on opettaja, jossa siis "historia opettaa".

Historian opetuksessa yliopistossa on kyllä varsin usein toisteltu filosofi Hegelin suuhun pantua lausumaa, että historia opettaa täsmälleen sen, että historia ei opeta.

Historiaa kirjoittavien on vaikeaa pysyttäytyä irti näistä arkikielen monimerkityksisistä luonnehdinnoista. Ja vaikka historiantutkija tai -kirjoittaja siihen kykenisi, kuinka on vastaanoton laita. Voivatko lukijat koskaan olla irti kaikkein kliseisimmistä tavoista luonnehtia historiaa jonkin muun ammattialan kautta?

- Sedis