keskiviikkona, lokakuuta 05, 2005

Muistatko sinä vuosiluvut?

Kukapa meistä ei rakastaisi vuosilukuja. Ne eivät ole tärkeitä, sanovat kaikki ne, jotka eivät niitä muista.

Mutta mitä teemme, jos tenttiin vastaa opiskelija, joka erehtyy Suomen poliittisen historian peruskysymyksiä kysyttäessä vastauksensa ajoituksessa sata vuotta. Ihan tuosta vain.

Vuosiluvut eivät siis ole tärkeitä, mutta ihan kaikkea ei voi jättää opettelematta tai unohtaa. Varsinkin unohtaminen on ongelmallista. Historioitsijan tehtävänä on nimittäin muistaa se, minkä muut unohtavat.

Muistamisen helpottamiseksi on nettiin sisältötuotettu järjestettyä materiaalia, joka saattelee historian vuosiluvut ja muut muistamista vaativat asiat jokapäiväiseen arkipäiväämme. [Olihan tarpeeksi vaikeasti sanottu?]

On tasavuosijuhlia, on muistopäiviä. Tasavuosijuhla-linkin kohteena on muuten Yhdysvaltain muusikkojen tekijänoikeusjärjestö BMI, joka täytti jokin aika sitten 50 vuotta. Sen kunniaksi linkatun sivun oikeasta reunasta löytyy erittäin hieno nettikirja "kevyen musiikin" historiasta.

Historian kohtaamista arkipäivässä sanotaan jokapäiväiseksi historiaksi. Sillä on sekä julkisia että yksityisiä muotoja.

Helposti mieleen tulevia jokapäiväisen historian julkisia muotoja ovat muistomerkit, rakennettu ympäristö (aika)kerroksineen ja symboleineen (siis niiden symboliikat), juhlapäivät, merkkivuodet, jopa "historiikit" - mikä on muuten aivan turhanpäiväinen sana tässä maailmassa, ajattelen aina "historiikkistä" sen yhteydessä. Jos historiaa kirjoitetaan, tehdään se kunnolla.

Eikä tässä kaikki. Historiaa kohtaamme arkipäivässä myös museoissa, näyttelyissä ja arkistoissa. Ne kaikki käyttävät varsin usein lähteenään akateemista historiantutkimusta, jota ne popularisoivat. Akateemisesta näkökulmasta näiden historian esittämisen tapojen ongelmina on ollut niiden vahva painottuminen elämyksiin. Museot ja näyttelyt korvaavat "raskaaksi koettua" informaatiota "kevyillä" elämyksillä. Selittävä informaatio häviää museoista. Nuorison suosima historia-aiheinen larppaus on ehkä pisimmälle viety elämyksellinen muoto historian jokapäiväisistä muodoista.

Ja tietysti me luemme historiallisia romaaneja, ja näemme jatkuvasti historiallisia näytelmiä ja elokuvia ja pelaamme historiaan sijoitettuja tietokonepelejä: niidenkin vaikutus käsityksiin menneestä on usein syvempi ja laajempi kuin akateemisilla tutkimuksilla. Tutkimusten mukaan teini-ikääisten koululaisten käsitys toisesta maailmansodasta perustuu ennen muuta Tuntematon sotilas -elokuvaan. Siihen varhaisempaan, Edvin Laineen versioon.

Historiaa käytetään varsin usein poliittisten ja taloudellisten ratkaisujen ja kannanottojen perusteluissa: puhutaan Paasikiven ja Kekkosen ulkopolitiikasta tai Euroopan integraatiosta.

Aina silloin tällöin esiin putkahtaa "historiakeskustelu". Juuri nyt keskustelu käy Mauno Koiviston ajasta - pääpuhujina professori ja poliitikko. Poliittikkojen osallistuminen historiakeskusteluihin tekee varovaiseksi: onko kyse historiapolitiikasta? Siis siitä, miten historiaa käytetään nykypäivässä poliittisiin tarkoituksiin.

Historiakeskusteluja käydään toki muistakin asioista: kansallisista traumoista ja silloin, kun vaaditaan historiallista tilintekoa. Suomessa sisällissotakysymykset ovat olleet tällaista historiallisen trauman purkamista, aina silloin tällöin on vaadittu tilintekoa vaikkapa stalinistien toimista. Suomeenkin on ehdotettu totuuskomissioita - tosin ehdottajat ovat olleet poliitikkoja, joten tuo historiapolitiikan mahdollisuus nousee taas esiin.

Mitä tapoja kohdata historia jokapäiväisenä ilmiönä on sitten yksityisellä sfäärillä? Silloin on usein kyse ihmisten omien kokemuksien tulkinnasta. Ovatko omat kokemukset samansuuntaisia kuin mikä kirjoitettu historia on? Vai onko ihmiselle eri tarina kerrottavana?

Tämänkaltainen kokemuksien historia ei kuole mahdolliseen ristiriitaan - sitä on joskus nimitetty historianhallintaongelmaksi - vaan usein nämä säilyvät erilaisissa yhteisöissä muistitietona ja perinteenä.

Toki niitä laitetaan yhteisöjen ulkopuolelle saatavaksi: muistelmat, kyläkirjat ja historialliset romaanit esimerkkeinä. Parhaimmillaan ne voivat haastaa akateemisen historiankirjoituksen: niinhän Väinö Linnan Pohjantähti-trilogia teki.

Eikä ole syytä unohtaa median vaikutusta: se tiedustelee ja käyttää aineistonaan ihmisten kokemuksia, joskus myös historiallisesta perspektiivistä.

Tämä historian jokapäiväisen kohtaaminen voidaan nähdä tärkeänä tekijänä myös historiantutkimuksessa. Kyse on silloin siitä, että historiantutkimus saa merkityksensä suhteessa jo olemassa olevaan historialliseen tietoon ja sen käyttöön. Historiantutkimuksen relevanssi tässä päivässä riippuu siitä. Historiantutkimus voi saada kritiikkiä historian esityksistä, mikä on tärkeää, mutta sen avulla voi myös kritisoida arkipäivässä kohdattuja historian esittämistapoja. Historiantutkimus voi muuttaa niitä käsityksiä, joita arkipäivässä kohdataan, mutta suhde toimii toisinkin päin.

Miksi minusta tuntuu, etteivät aiheet tältä blogilta ihan heti lopu...

- Sedis

3 kommenttia:

Tiina Kaarela kirjoitti...

Mä luulin, että tää on jotain kuivaa historiajorinaa, mutta tämähän on todella mielenkiintoista - onko aikomuksenasi todellakin pysyä jatkossakin tällaisessa tyylissä ja aihevalinnassa, vai alatko kirjoittamaan historiaa - siis niitä pitkiä ja kuolettavia jorinoita ;-)

Jos ensimmäistä, saanko pyytää juttua, joka päivittäisi tietoja oral history -aiheesta? Mitä oh-suunnalla tänään tapahtuu?

Toinen asia, joka kiinnostaisi on tietenkin perheen/lapsenhistoria, onko sillä saralla mitään uutta?

Onks nää tyhmiä kysymyksiä?

Tiina Kaarela kirjoitti...

No niin, luin sitten nuo aiemmatkin postaukset ja sain jo vastauksia aihevalinnan ja tyylin suhteen.

Ja kaino toiveeni on, että tiivistäisitte hieman sanottavaanne. Hyviä juttuja, mutta tiivistämällä paljon parempia.

Kiitos blogista!!! Tilaan!

Sedis kirjoitti...

Eipä tässä vielä ole aiheitaan paljon ehtinyt esitellä. Itse en ole oral history -spesialisti, mutta katsotaan, ja mietitään sitä perhehistoriaakin.

Minulla jutut tahtovat aina venähtää: ensin johdanto, vähän linkkejä peliin ja sitten vielä vähän metahistoriaa päälle. Saat(te) suoritetuksi historian johdantokurssin siinä sivussa.

Tässäpä perhehistoriaa:

1. Rakkaus ja avioliitto: Duby, Georges: Love and Marriage in the Middle Ages. 1993, 231 s.; Segalen, Martine: Love and Power in the Peasant Family. 1983, 207 s.; Bjurman, Eva: Catrines intressanta blekhet. 1998, 271 s.; Häggman, Kai: Johdatus perhehistoriaan. 1996, 108 s.
2. Yksityiselämä: History of Private Life, joko osa IV (713 s.) tai osa V (630 s.); Time, Family and Community. 1994, 302 s.
3. Lapsuuden historia: Shahar, Shulamith: Childhood in the Middle Ages. 1990, 342 s.; Gélis, Jacques: History of Childbirth. 1991, 326 s.; Gaunt, David: Familjeliv i Norden. 1983, 326 s.
4. Vanhemmuus: Hardwick, Julie: The Practice of Patriarchy. 1998, 240 s.; Lövkrona, Inger: Annika Larsdotter, Barnamörderska. 1999, 254 s.; LaRossa, Ralph: The Modernization of Father-hood. 1997, 287 s.; Lis, Catharina & Soly, Hugo: Disordered Lives. Eighteenth-Century Families and their Unruly Relatives. 1996, 230 s.

Kiitos tilauksesta. Näyttää sinne vielä pari mahtuvan...