torstaina, lokakuuta 13, 2005

Viikatemiehen pienet apulaiset

Aamulehti uutisoi mielenkiintoisesta työsuojelutapauksesta. Vuonna 1686 rakennetun Tornion kirkon alta löytyi korjaustöissä sata ruumisarkkua, jotka on laskettu sinne 1700-1800-lukujen aikana. Työntekijöitä huolestutti, voisiko vainajista tarttua tauteja.

Työsuojelupiiri puuttui asiaan, ja selvitysten myötä huoli osoittautui turhaksi. Mahdolliset pöpöt ovat kuolleet jo aikaa sitten. Sitä paitsi arkkuja ei ole mitään tarvetta mennä liikuttelemaan saati aukomaan edes remontin yhteydessä.

On toki hyvin todennäköistä, että ainakin osa Tornion kirkon vainajista menehtyi johonkin tarttuvaan tautiin. 1700-1800-luvut olivat nimittäin korkean tautikuolleisuuden aikaa. Esimerkiksi Pohjoismaiden viimeinen ruttoepidemia ajoittui 1700-luvun alkupuolelle, suuren Pohjan sodan aikaan. Se tuli tiettävästi sotapakolaisten mukana Tallinnasta Helsinkiin ja tappoi rannikkokaupungeissa jopa puolet asukkaista. Vuosisadan lopulla yleistyivät puolestaan punatauti ja täiden levittämä pilkkukuume. Erityisesti vuonna 1790 tautien tuhoisuutta lisäsi kehnosta sadosta johtuva aliravitsemus. Väkeä liikkui paljon kerjuulla, mikä edisti kulkutautien leviämistä entisestään.

Myös Suomen sodan aikana 1808-1809 kulkutaudit juhlivat varsinkin Länsi-Suomessa ja Ahvenanmaalla, alueilla, jossa armeijat liikkuivat paljon. Vuosisadan alkupuolella Suomeen rantautui Venäjältä kolera. Yhdessä punataudin ja lavantaudin kanssa se teki pahaa jälkeä etenkin kaupungeissa, joissa se levisi tehokkaasti talousvesien ja elintarvikkeiden mukana. Samalla vuosisadalla koettiin myös useita katoja, jotka saivat ihmiset massoittain liikkeelle leivän perässä. Tautikuolleisuus huipentui vuosina 1867-1868, jolloin Suomen väestöstä menehtyi peräti kahdeksasosa.
(Lähteenä on käytetty Jukka Kokkosen artikkelia "Kuolema kulkee kintereillä. Kulkutaudit ja Suomi keskiajalta 1860-luvulle". Julkaisussa Decursus morbi - taudin kulku, näkökulmia terveyteen ja sairauteen keskiajalta nykypäivään. Pohjois-Karjalan historiallisen yhdistyksen vuosikirja 10. Joensuun yliopistopaino 2003.)

- Pagisija

5 kommenttia:

P.Nykanen kirjoitti...

Tautikuolleisuus huipentui vuosina 1867-1868
Kommentti: Olisiko sen taudin nimi nälkä. Kai ruuan puute jonkinlainen puutostila on.

pagisija kirjoitti...

Nälkä ja kulkutaudit kulkivat käsi kädessä. Katovuosina tauditkin kukoistivat tehden selvää nälän heikentämistä ihmisistä. Näin myös noina mainittuina vuosina.

Sedis kirjoitti...

Taudit kukoistivat tehden selvää ERITYISESTI nälän heikentämistä ihmisistä.

Sedis kirjoitti...

Näitä kommentteja tekee mieluusti jo siksi, että tuo bloggerin tarjoama varmistusrimpsu on välillä niin hiton hauska.

mikko piippo kirjoitti...

Asiasta en mitään tiedä, mutta kirjahyllystäni löytyy jotain tietoa 1860-luvun taudista: "on perusteltua olettaa, että liikkellä oli 'tyyfuksen' muodossa useita eri tauteja: lavantauti, pikkulavantauti, pilkkukuume, toisintokuume ja punatauti sekä mahdollisesti myös influenssa." (Turpeinen, Nälkä vai tauti tappoi? 235)

"Jos -- yritetään saada selvyys siihen, tauti vai nälkä tappoi, niin mitään yksioikoista ja vedenpitävää vastausta ei voida antaa. -- Sen verran voidaan kyllä väittää, että suoranaisen nälkäkuoleman osuus on ollut mitätön." (emts. 237)