Näinä aikoina oma olemassaolonsa on syytä perustella vakavaakin vakavammalla tavalla. Vaikka toisin luulisi, akateeminen historiantutkimus tai akateeminen bloggaaminen ei ole vaaratonta ja se herättää intohimoja mitä yllättävimmissä paikoissa. Sanon tämän varoitukseksi muillekin mukaan tuleville bloggaajille, joiden ensi kirjoituksia jo odottelen kärsimättömänä.
Akateemisuuden dilemma on siinä, että jos kirjoitat nimimerkillä, luotettavuutesi on huono ja argumenttejasi epäillään: varsinkin vasta-argumenttien esittäminen toisten tutkijoiden tuloksille tuottaa helposti ajatuksen pensaasta kykkivästä vihollisesta. Kyse on siis mielikuvasta. Netissä ei voi olla törmäämättä negatiivisuudesta voimaa saavaan anonyymikommentaattoriin. Tämä virtuaali-imago voi siirtyä osaksi tieteellisiä vasta-argumentteja esittävää anonyymikirjoittajaa.
Jos taas kirjoitat omalla nimelläsi, ennen pitkää saat vastaasi ihmisiä jotka vihjaillen tai suoraan syyttävät sinua julkisuushakuisuudesta. Toisin sanoen, sinua syytetään ryhtymisestä prostituutiosuhteeseen julkisuuden kanssa. Sanat joita tavallisesti käytetään ovat hieman rajumpia kuin tuo. Olen kuullut näitä kommentteja omin korvin: erityisesti televisiohaastattelut ovat joillekin vähemmän julkisuushakuisille myrkkyä.
Onneksi tästä aletaan päästä irti: julkisuus ymmärretään entistä paremmin yhdeksi tavaksi tiedottaa tutkimustuloksistaan myös perinteisten akateemisten piirien ulkopuolelle. Kyse on asiantuntijaroolista, jota voidaan pitää nykyisin jopa meriittinä. Toinen kateuden aihe on kyllä poissa historian asiantuntijoilta: yleensä siitä ei makseta, ja jos maksetaan, vähän.
Vakavissaan ammattialallaan toimiva akateeminen bloggaaja ei voi pysyä tuntemattomana. Nimi tulee väistämättä esiin ennen pitkää. Siksi suosin omalla nimellä bloggaamista. Tämä blogi ei ole nimiä vielä julkistanut, vaikka ne eivät liene salaisuuksia kenellekään.
Early Modern Notes -blogia kirjoittaa Susan Howard, Britannian Akatemian postdoktoraali tutkija Aberystwythissa sijaitsevassa Walesin yliopistossa. Hän on ylläpitänyt muodossa tai toisessa saittia, joka julkaisee varhaismoderniin historiaan liittyviä arkistolähteitä. [Käytännön vinkki: Arkistolähteitä googlettaessa on muistettava että englanninkielinen ilmaus sille on "resources". Käytä sitä hakiessasi nettiin - lakitermein sanottuna - saataville saatettuja arkistolähteitä.] Hänen blogissaan on monta kiintoisaa linkkiä alan tuotoksiin.
Mutta Susan Howard on kirjoittanut myös mainion artikkelin akateemisesta bloggauksesta: Miksi mestaroin akateemisella bloggaamisella?
Sen teemoina ovat mm.:
- Blogatako nimellä vai nimimerkillä?
- Onko akateemisen bloggaajan syytä pelätä ideavarkauksia?
- Onko bloggaamisesta apua tutkimustyössä?
- Mitä apua bloggaamisesta voi olla oman oppiaineesi/tutkimusalasi tunnetuksi tekemisessä?
- Jatkuvan valittamisen vaarat ja edut.
Lukuiloa!
- Sedis
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
The Chronicle of Higher Education-lehdessä oli pari viikkoa sitten viimeisin kiinnostava artikkeli aiheesta bloggaus akateemisessa maailmassa, meritoituminen ja työnhaku. Kannattaa tutustua, vaikka meikäläinen akateeminen kulttuuri poikkeaakin suuresti - ainakin toistaiseksi - rapakon takaisesta niin hyvässä kuin pahassakin:
[Pseudo-] Ivan Trebble: They Shoot Messengers, Don't They?
, joka jatkaa aikaisemman artikkelin tiimoilta:
sama: Bloggers need not apply!
Epäilen, että Suomessa virantäytöistä päättävät tahot eivät blogeja lue, mutta Kalela (2001, 22) lienee oikeassa todetessaan uuden teknologian hyödyntämisen olevan (tai tarkkaan ottaen se on ainakin ollut) meritoitumismielessä silkkaa ajanhukkaa. Tässä suhteessa ei humanistisilla aloilla taida olla muutosta näköpiirissäkään, ainakaan historiantutkimuksen kaltaisilla kovin traditiosidonnaisilla aloilla, joilla käytännöt uudistuvat hitaasti, järjestelmään on pikemmin rakennettu sisään perinteisten rakenteiden jatkumista tukevia käytäntöjä.
Sinällään mielenkiintoista, että myös blogiskeptikko katsoo parhaana esiintyä pseudonyymillä.
Terveisin & menestystä blogille toivottaa uusmediamyönteinen skeptikko,
MP
Kiitos Mikko hienosta kirjoituksesta ja linkeistä.
Meritoitumisessa opetuskin on ollut tähän asti ajanhukkaa, vaikka haettavana olisi virka, jonka päätehtävänä on opetus.
Teknologian hyväksikäytön ongelmia on kaksi: 1) se jää yksin pioneerien harteille (ja kuluttaa heidät tässä joka suhteessa ilmaisessa työssä loppuun), 2) sitä ei arvosteta, ja toteutetaan hampaat irvessä kymmenen vuotta myöhemmin tiedekunta- tai laitoshallinnon pakottamana.
Yliopistokäytänteet ovat harvoin loppuun saakka järkeviä.
Lähetä kommentti